Demin matka jälkikoiraksi (osa 7)

[ Takaisin Jutut-sivulle ] [ OSA 1 ] [ OSA 2 ] [ OSA 3 ] [ OSA 4 ] [ OSA 5 ] [ OSA 6 ] [ OSA 7 ] [ OSA 8 ] [ OSA 9 ]

Demi (Arttulan Eloisa) on vajaa kaksivuotias samojedinarttu. Demiä on koulutettu pikkupennusta asti ja tavoitteena on kilpailutaso palveluskoirien jäljellä. Artikkelisarja seuraa Demin koulutuksen edistymistä lajin eri osa-alueilla.

Esineruutu on tottelevaisuus- ja jälkiosuuden lisäksi kolmas treenattava osio. Esineruutu on 50 x 50 metrin kokoinen alue, jonne on ”kadonnut” kolme ihmiselle kuuluvaa esinettä ja koiran tehtävänä on löytää nämä esineet nopeasti. Maastopohjana on useimmiten metsä, mutta esineruutu voi olla myös pellolla. Alue on tallattu, mikä tarkoittaa, että alueella on liikuttu ihmisten ja koiran toimesta sen verran tiuhaan, että etsivä koira ei voi jäljestämisen avulla löytää esineitä. Esine voi olla mikä tahansa tarve-esine: lompakko, hanska tai vaikka tiskiharja. Esine ei kuitenkaan saa olla lasia tai muuta särkyessään koiralle vaarallista materiaalia. Esineitä on ruudussa aina kolme kappaletta. Jokaisessa luokassa koiralla on etsintä-aikaa 5 minuuttia ja esineitä täytyy tässä ajassa löytää alokasluokassa yksi, avoimessa kaksi ja voittajaluokassa kolme. Koiranohjaaja ei tiedä esineiden paikkaa eikä voi siten avustaa koiraa etsinnässä millään tavalla.

Tuomari arvioi koiran työskentelyssä mm. sitä, millä halukkuudella koira suorittaa annettua tehtävää, miten se on ohjattavissa ja kuinka se reagoi esineisiin; ottaako koira esineen heti suuhunsa, jättääkö esineen vai peräti vaihtaa jo löytyneen esineen matkanvarrella eteen tulleeseen uuteen esineeseen. Suoritus päättyy, kun koira on löytänyt tarvittavan määrän esineitä, aika loppuu tai jos tuomari tai ohjaaja keskeyttää suorituksen. Tuomari määrää etsintäsivun, jolta työskennellään. Ohjaaja ei saa mennä esineruutuun vaan saa kulkea ainoastaan etsintäsivua pitkin. Koiranohjaaja lähettää koiransa esineiden etsintään siitä kohdasta, josta katsoo sen parhaaksi.Ohjaaja saa liikkua etsintäsivulla vapaasti, käyttäytyen hillitysti; koiraa saa ohjata käskyin mutta ylenmääräinen ohjailu tai käskyttäminen voidaan katsoa koiran painostamiseksi tai ylimääräiseksi koiran tukemiseksi.

Omassa ihannesuorituksessani koira tekee hyvin hallittuja ns. pistoja, joissa ohjaaja lähettää koiransa etsintään, jossa se liikkuu hyvällä motivaatiolla ja suht lujaa suoraan 50 metriä eteenpäin ja käytyään takarajalla palaa samaa vauhtia takaisin ohjaajan luo. Ohjaaja siirtyy muutamia metrejä ja lähettää koiran uudelle pistolle. Näin suoriutuen esineruutu tulee tarkistettua tehokkaasti joka kolkasta. Havaittuaan esineen koira tarttuu siihen innolla ja tuo sen ohjaajalle. Luovutustapa on kokeessa vapaa, mutta kyseessähän on selvästi nouto, joten itse ainakin vaadin oikean luovutusasennon loppuun. On hienon näköistä, kun tuollaisen loppuunsa hiotun suorituksen pääsee näkemään livenä, sillä niitä näkee todella harvoin. Vaikka ihanne olisikin juuri tuo pistojen tekeminen, useimmat koirat kuitenkin käytännössä työskentelevät niin, että lähetyksen jälkeen ne alkavat liikkua vapaammin hajujen vietävänä ja varsinaisia pistoille lähetyksiä tuleekin vain muutama. Koiran tekemien pistojen lukumäärällä ei sinänsä ole arvosteluun merkitystä, tärkeintä on koiran työskentelyhalukkuus ja esineen löytyminen. Jos koira kulkee liian itsenäisesti ja hallitsemattomasti ruudussa, osa alueesta jää useimmiten tutkimatta. Koesuorituksen ollessa kyseessä voi olla melko varma, että juuri sillä tutkimattomalla alueella on esine. Tästä syystä koiran työskentelyn tulisi olla hallittua.

Aloitan esineruutuharjoittelun vasta, kun koira osaa noutaa. Voin toki tehdä kaikenlaisia etsintäharjoitteluita metsässä leikin lomassa vaikkei koira osaakaan noutoa mutta varsinaisen esineruutuharjoittelun aloitan, kun koira osaa noudon hyvin. Kun koiralle on jo rakennettu halu tuoda löytämänsä tavara ohjaajalle, tarvitsee ”enää” harjoitella oikeanlainen työskentely esineruudussa. Jos nouto on vielä liian vaiheessa, vaarana on, että joudutaan koko ajan korjaamaan vielä keskeneräistä noutoa ja varsinainen esineruutuharjoittelu menee harakoille.

Piston opettamiseksi tallataan tiuhaa siksakkia noin viiden metrin levyinen ja 50 metriä syvä alue metsään. Maaston tulee olla suht selkeää, kasvillisuutta ja puita tarvitaan sen verran, että esineet eivät ihan suoraan paista koiran silmään (koiran ei tule etsiä esineitä silmillään vaan nenällään) ja jotta koiran työskentelyä voi seurata. Ryteiköissä ja hyvin kumpuilevassa maastossa voi ja pitääkin taitojen karttuessa harjoitella mutta ihan ensimmäiseksi sellaisiin ei kannata lähteä. Alueen nurkat merkitään alueen tallaamista varten esim. pyykkipoikiin kiinnitetyillä muovinauhoilla. Merkit kannattaa kiinnittää niin korkealle kuin ylettyy, jottei koira opi ilmaisemaan näitä nauhoja. Alue kannattaa ehdottomasti merkitä. Alue alkaa kummasti vinoutua tai muuten kupruilla, jos sitä ei ole mitenkään merkitty.

Ensimmäisissä harjoituksissa esine viedään koiran nähden muutamien metrien päähän paikkaan, josta koira löytää sen helposti. Koira lähetetään etsintään käskyllä, jota käytetään vain ja ainoastaan tässä liikesuorituksessa. Koiran tarttuessa esineeseen sitä kehutaan ja tuotuaan esineen ohjaajalle koira palkitaan ruhtinaallisesti. Esine siirtyy joka suorituksella kauemmaksi ja tuleekin pyrkiä siihen, että jo muutamalla harjoittelukerralla päästäisiin 50 metrin pistoon. Toiset koirat irtoavat helpommin ohjaajasta kuin toiset, joten koirien yksilöllisyys tulee jälleen huomioida harjoittelussa. Otan kerralla vain yhden piston ja haluan koiran suorittavan tämän täysillä palkeilla ja onnistuen 100 prosenttisesti. Jos haluan harjoitella lisää, vien koiran hetkeksi autoon tauolle ja otan kohta uusiksi. Teen näin kuitenkin todella harvoin.

Koiran kuuluu löytää esine helposti; koiralle pitää jäädä päähän ajatus, että hitsiläinen, näin helpolla näin mahtava palkka! Tällä tavoin saadaan rakennettua vahvaa motivaatiota myöhempiä, paljon vaikeampia harjoituksia varten. Jos harjoituksia vaikeutetaan liian nopeasti tai heti alusta asti vaaditaan ihmeitä, laskee se koiran intoa etsintään ja koira voi oppia monenlaista ei toivottua käyttäytymismallia.

Esineruutu on siitä mukava, että sitä voi harjoitella ympäri vuoden, lumikaan ei harjoittelua haittaa. Harjoittelu on myös helppoa ja melko nopeaa toteuttaa ja sen voi tehdä ilman apujoukkoja eikä mitään erityisvälineitä tarvita. Esineiden etsintä on oivaa aktivointia jokaiselle koiralle vaikkei kilpailu-ura olisikaan ohjaajilla mielissä.

Demi lähettää Jouluiset terveiset kaikille tarinaansa seuraaville lukijoille :)

Kirjoitettu marraskuu 2007.

[ Sivun alkuun ] [ Takaisin Jutut-sivulle ]