Bordercollie Pitkäkarvainen collie Samojedinkoira Australiankarjakoira
  | Etusivu   | Esittely   | Yhteystiedot   | Uutiset   | Jutut   | Linkit   | Galleria   | Muistoissa   | Koirapuoti   | BLOGI   |

Demin matka jälkikoiraksi (osa 3)

[ Takaisin Jutut-sivulle ] [ OSA 1 ] [ OSA 2 ] [ OSA 3 ] [ OSA 4 ] [ OSA 5 ] [ OSA 6 ] [ OSA 7 ] [ OSA 8 ] [ OSA 9 ]

Demi (Arttulan Eloisa) on vuoden 2006 tammikuussa syntynyt samojedin pentu, jolle aloitettiin palveluskoirien jäljen opetus keväällä. Artikkelisarjani seuraa Demin koulutuksen edistymistä lajin eri osa-alueilla hyväksi havaitsemillani koulutustavoilla.

Marraskuun alussa satoi lunta sen verran runsaasti, että jälkiharjoitukset oli laitettava tauolle. Luultavasti lumi jossain vaiheessa tämän vuoden puolella sulaa sen verran, että maastoon päästään vielä pari kertaa ennen lopullisen talven alkamista. Jälkeähän ei kannata harjoitella, mikäli maastopohjaan jää jalanjäljet näkyviin, ettei koira opi käyttämään näköaistiaan jäljestyksessä.

Koska jäljestyksen joutuu jättämään taka-alalle talvikaudeksi, on nyt aikaa paneutua hieman tehokkaammin tottelevaisuuskuvioiden harjoitteluun. Koirakerhollamme on talven ajan käytössä sisähallina "hevosten hylkäämä" maneesi, mikä mahdollistaa erinomaisesti talvikauden tehokkaan harjoittelun. Tähän mennessä olemme Demin kanssa ehtineet käydä testaamassa hallia vasta kerran. Uusi, outo ympäristö kummallisine tuoksuineen ei aiheuttanut Demille sen suurempaa kummastelua - mitä nyt välillä joitain vanhoja hevosenkakkaroita piti kesken treenin maistella purun seasta.

Tokossa esteen korkeus on koiran säkäkorkeus, sen sijaan palveluskoirakokeissa este on metrin korkuinen koiran koosta riippumatta. Metrin korkuinen este on fyysisesti hyvin vaativa, lisäksi se pk-kokeessa tehdään hyppynoutona (kapula painaa 650 g). Koira ei saa ottaa esteestä tukea hypätessään. Kannattaa siis opettaa koira varmaksi ja nimenomaan halukkaaksi hyppääjäksi. Haluton hyppääjä hyvin mielellään kokeessa joko kieltäytyy suorittamasta estettä tai kiertää sen.

Hyppyesteen pitää olla aluksi tarpeeksi matala, tarkoitus on opettaa koira ylittämään este käskystä ei suinkaan korkeushyppyä. Matala este ei pelota koiraa ja vähentää koiran halua kiertää estettä. Matalan esteen kanssa ei myöskään tarvitse niin pelätä rasittavansa kasvavan koiran rakennetta. Esteen pitää tuntua helpolta ja turvalliselta suorittaa heti ensimmäisestä harjoituksesta lähtien. Metrin korkeutta hyppyihin ei tarvitse kasvavan koiran kanssa hakea lainkaan. Jos hyppytreenit on aloitettu aikuisen koiran kanssa, sillekin tarvittava korkeus haetaan hyvin hitaasti. Liian nopeasti metriseksi korotettu este voi tuoda haluttomuutta hyppyihin, samoin koiran hyppäämistekniikka saattaa kärsiä. Vaativuutensa vuoksi metristä estettä ei voi hypyttää paljon, on aivan turha rasittaa koiraa ja altistaa sitä loukkaantumiselle. Määrän sijaan paneudutaan jälleen laadukkaaseen harjoitteluun. Hypyn treenauksessa on syytä muistaa, että koira lämmitetään lihaksiltaan kunnolla ennen harjoittelua, ei ole millään muotoa suositeltavaa tempaista koiraa ulos autosta ja hypyttää sitä kylmiltään korkealla esteellä.

Hypyn harjoittelussa käytän useampia erilaisia harjoitteita. Kuvissa on yksi tapa opettaa hyppyeste koiralle kivaksi asiaksi. Ohjaaja seisoo esteen sivulla niin lähellä estettä, että koira ei voi kulkea esteen ja ohjaan välistä. Makupalan (tai lelun) avulla koira ohjataan hyppäämään esteen yli. Hyppy-käsky sanotaan, kun koira ponnistaa hyppyyn. Jos esteellä on tarpeeksi leveyttä, ohjaaja voi seistä esteellä siten, että este on jalkojen välissä. Oma kotiesteeni on niin kapea, että voin olla vain esteen sivussa. Tämä sivulla seisoskelu -tapa ehkäisee koiraa kiertämästä estettä niin helposti. Jos koira kuitenkin kiertää esteen se ei saa silloin palkkaa. Koira on siitä kiva otus, että se alkaa mielellään tehdä niitä asioita, joista se saa palkinnon. Joten, kun palkitaan vain esteen ylityksestä, se ei enää koe tarvetta kiertää estettä. Eduksi tietysti olisi, että paikalla olisi apuohjaaja, joka avustaisi siten, ettei koira pääse kiertämään estettä tai este voi olla rakennuksessa kiinni toisesta sivustaan. Kerralla otan vain muutaman hypyn edestakaisin ja palkitsen joka ylityksestä makupalalla, sitten tehdään jotain muuta.

Demin kanssa malttamisharjoitukset ovat aiheuttaneet enemmän harmaita hiuksia kuin toisten koirieni malttamisharjoitukset yhteensä. Toisaalta suuresti rakastan Demin pulppuavaa energiaa mutta joskus se tuntuu hienoiselta rasitteelta, varsinkin, kun koiran pitäisi malttaa odotella jotain - kun ei millään meinaa kerkii oottaa... Oma pää täytyy pitää extra rauhallisena, jotta harjoitukset onnistuvat. Ylikuuma koira ja ylikuuma ohjaaja ei todellakaan ole hyvä yhdistelmä. Käytän ruokaa palkkana malttamisharjoittelussa ja ruoka on jotain, jota Demi Todellakin Haluaa. Voidaan ajatella, että ruoka on liian hyvä palkka, koska se nostaa koiran kierroksia turhan korkealle. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kun tällä superhitaalla systeemilläni saan Demin aivosolut siihen asentoon, että vain malttamalla ja keskittymällä se saa palkinnon, se kantaa pitkässä juoksussa hedelmää. Etuna nimittäin on, että koira oppii hallitsemaan suuren intonsa. Hienosti sanoen, koira oppii patoamaan viettinsä. Perusasennon harjoittelu ruokakupilla aloitettiin Demin ollessa ihan natiainen ja nyt, kun Demi on 10 kuukauden ikäinen olemme edistyneet sen verran, että voin jättää Demin odottamaan, kun otan etäisyyttä sellaisen reilun metrin verran. Voidaan todellakin puhua hitaasta edistymisestä.

Malttiharjoittelussa, niin kuin muussakin harjoittelussa, on oltava tarkkana, ettei koiralta vaadita liikoja. Jos koira jätetään esimerkiksi maahan ja se nousee sieltä ohjaajan perään, on se ohjaajan paha virhe. Kaikessa koulutuksessa a ja o on lukea koiraa, täytyy osata nähdä, miten koira aikoo reagoida kulloinkin ja pitää itse reagoida ennen koiraa. Ajatellaan jälleen paikallamakuuta: jos koira nousee kerrankin ylös omin luvin, se on oppinut tekemään väärin ja se tekee sen helpommin myös toiste. Jos taas pystytään paikallaolotreenausta tekemää niin taiten, että kun lopulta seistään 40 metrin päässä koirasta, se ei ole koskaan noussut ilman lupaa - on meinaan aika luottavainen mieli ohjaajalla, kun ollaan kokeessa.

Oheisen istumiskuvan olen saanut itse otettua ilman apuvoimia ja olen oikein ylpeä siitä :) Demin edessä maassa on pussillinen lihapullia, jonka voimalla Demi malttaa odottaa paikallaan. Olen havainnut ahneelle koiralle malttiharjoittelussa oikein tehokkaaksi opetustavaksi sen, että makupalapussi jätetään koiran seuraksi, kun itse poistutaan koiran luota. Harjoitus aloitetaan perusasennosta ja makupalapussi asetetaan koiran eteen maahan. Seuraavaksi asetutaan siten, että ollaan koiran ja pussin edessä niin, että yletytään sekä pussiin että koiraan. Kehutaan rauhallisesti koiraa sanallisesti, annetaan sille pussista makupala, kehutaan sanallisesti, annetaan pussista makupala jne. Lopuksi paluumatkalla otetaan pussi mukaan ja mennään koiran vierelle, annetaan makupala ja vapautetaan koira. Tässä harjoituksessa ei kannata vapauttaa koiraa koskaan pussille vaan aina palataan koiran luo, josta rauhallinen vapautus. Kun koira oppii tämän palkitsemiskuvion, on ohjaajan etäisyyden lisääminen melko helppoa, makupalapussi on koiran "tukena" edelleen vaikka ohjaaja on kaukana. Hiukan soveltaen samaa palkitsemistapaa voi käyttää myös lelun avulla.

Kuvassa näkyvä, vasemman etujalan sidos muuten suojaa mojovaa haavaa. Jollain tapaa Demi sai pihaleikissä sen verran suuren palkeenkielen jalkaansa, että siihen oli haettava kuusi tikkiä…

Mukavia talvisia treenaushetkiä kaikille!

Kirjoitettu marraskuu 2006.

[ Sivun alkuun ] [ Takaisin Jutut-sivulle ]

© Arttulan kennel | www.arttulan.com