Demin matka jälkikoiraksi (osa 1)

[ Takaisin Jutut-sivulle ] [ OSA 1 ] [ OSA 2 ] [ OSA 3 ] [ OSA 4 ] [ OSA 5 ] [ OSA 6 ] [ OSA 7 ] [ OSA 8 ] [ OSA 9 ]

Korjausta jutun aloituslauseen: samojedeilla ei ole vielä pk-oikeuksia, kiitos kummallisten sammariharrastajien.

Näillä näkymin samojedinkoirien palveluskoiraoikeudet tulevat voimaan vuoden 2008 alusta. Demin tavoitteena on siihen mennessä saavuttaa jälkikoulutuksessaan kilpailutaso. Demi (Arttulan Eloisa) on tämän vuoden tammikuussa syntynyt samojedin pentu, jolle aloitettiin jäljen opetus heti lumien sulettua. Jäljen ja siihen liittyvien asioiden koulutustapoja on likipitäen niin monta kuin on kouluttajiakin. Artikkelisarjani seuraa Demin koulutuksen edistymistä lajin eri osa-alueilla hyväksi havaitsemillani koulutustavoilla.

Jotkut käyttävät jäljen alkuharjoittelussa ns. makkararuutua. Siinä neliömetrin alue tallataan tiuhaan ja siihen ripotellaan makupaloja. Tarkoitus on saada koira tajuamaan rikotun maan, ihmisen hajun ja makupalojen yhteys. Itse en ole makkararuutuja tehnyt vaan olen aloittanut jäljen harjoittelun tekemällä helppoja ja lyhyitä jälkiä. Demin ensimmäisen jäljen pituus oli vajaat kymmenen metriä. Tätä kirjoittaessa treeniä on takana noin kuukauden verran ja jäljen pituus on vaihdellen 10-20 metriä.

Alussa askeleet, joilla jälki kävellään ovat huomattavan lyhyitä: seuraava jalanjälki lähtee edellisen jalanjäljen kärjestä. Jokaisella jalanjäljellä on palkkana palanen makkaraa. Jäljen pituus pysyy vielä näin nuorella pennulla lyhyenä ja vaativuutta lisätään pelkästään jäljen vanhentamisella. Koiran edistymisen mukaan askelväliä pidennetään, makupala on edelleen jokaisella jalanjäljellä. Kun ollaan edistytty sen verran, että voidaan kävellä normaaliaskelin aletaan harventamaan makupaloja, ensin joka toiselle askeleelle ja edistymisen mukaan tästä harventaen. Jokainen koira edistyy omaa tahtiaan ja kouluttajan tehtävä onkin katsoa, paljonko koiran harjoitusta voidaan kerralla vaikeuttaa. Ahneellakin koiralla on oltava aina maha tyhjä ja kunnollinen nälkä, kun mennään treenaamaan jälkeä. Näin saadaan alusta asti mahdollisimman suuri painoarvo makupaloille.

Ensimmäisten harjoitusten tärkein tavoite on saada koira ymmärtämään, että nenä kannattaa pitää lähellä maata, sillä ihmisen ja rikkoutuneen maan hajuiselta kohdalta löytyy palkkio. Jäljen pitää olla niin lyhyt, että koira jaksaa jäljestää sen innokkaasti alusta loppuun. Missään nimessä ei ajeta niin pitkiä jälkiä kuin koira jaksaisi vaan ehdottomasti jäljen pitää olla niin lyhyt, että koira jää kaipaamaan jatkoa. Siten koiralle jää päälle halu jäljestää. Jäljen annetaan alkuharjoituksissa vanheta tekemisen jälkeen noin vartin verran, ennen kuin se ajetaan. Kun koira tajuaa, mitä jäljellä oikein tehdään, vanhentamisaikaa voidaan melko nopeasti lisätä puoleen tuntiin ja tuntiinkin.

Ensimmäisissä harjoituksissä jälki on suoraa, mitään kulmia ei heti ole järkevää tehdä, vaan keskitytään jäljestyksen tarkkuuteen ja maltilliseen suorittamiseen. Myöhemmin, kun kulmien harjoittelu alkaa olla ajankohtaista, aloitetaan loivista kaarista, joita sitten harjoitus kerrallaan jyrkennetään. Kokeissa kulmat ovat 90 astetta ja vasta ylimmässä luokassa on 45 asteen teräviä kulmia (1-2 kpl), joten mitään kiirettä ei ole vaikeuttaa kulmia.

Jälkeä treenaan pääasiassa metsässä. Hyödyllistä on usein vaihdella maastotyyppejä sekä treenata myös pelloilla, sillä jäljen haju pysyy erilaisilla maastopohjilla eri tavalla. Suuri vaikutus on myös tuulella sekä ilmankosteudella. Tuuli kannattaa huomioida varsinkin jäljen alkuharjoittelussa. Jälki tehdään aina myötätuuleen ensinnäkin siksi, että haju olisi mahdollisimman paljon jäljen päällä ja toiseksi, ettei makupalojen edestäpäin tuleva haju (vastatuuli) innosta koiraa ryntäilemään jäljellä. Mitä enemmän aluskasvillisuutta on, sen helpompi jälki on koiralle, sillä kasvillisuuteen jää runsaasti hajua ihmisen kulkiessa sen läpi. Liian helpossa maastossa tehty jälki ei opeta koiralle tarkkaa työskentelyä, siksi alkuharjoittelussa onkin järkevää suosia maastoja, joissa on matalaa kasvillisuutta.

Ohjaajan tärkein tehtävä jäljellä on olla hiljainen ja huomaamaton. Koulutuksessa pyritään siihen, että koira oppii työskentelemään itsenäisesti ilman, että se kohdatessaan ongelmia hakee ohjaajalta apua tai tukea. Alkuharjoittelussa ohjaaja kuitenkin hallitsee suoritusta siinä mielessä, että hän estää koiraa tekemästä väärin; kun koira jäljestää, sitä pidetään vasemmalla kädellä aivan pannasta/valjaasta lähtevän hihnan alkuosasta kiinni ja oikealla kädellä osoitetaan maata kohden ohjaten koiraa jäljen suuntaan. Ohjaajan hallinnan tarkoitus on estää koiran mahdollinen väärä käyttäytyminen, kuten pyöriminen jäljen päällä tai takaisin päin jäljestäminen. Koira ei myöskään saa edetä jäljellä liian lujaa, vaan sille pyritään opettamaan rauhallinen ja tarkka jäljestäminen; jokainen makupala pitäisi myös löytää, eikä vain porskuttaa hurjaa vauhtia loppupalkalle.

Käytän käskysanana jäljelle lähetyksessä käskyä ”jälki”, sen jälkeen puhun koiralle vasta, kun tullaan jäljen lopussa olevalle ruokapurkille, jossa kehun koiraa. Jatkossa, kun jälkeä voidaan pidentää ja vastaavanlaisia ruokapurkkeja voi viljellä pitkin jälkeä, koiraa kehutaan aina purkin löydyttyä. Purkilta koira lähetetään aina uudelleen jäljestämään, se ei siis itse päätä, koska se lähtee jatkamaan.

Kisoissa jäljellä on kuusi 10 cm pituista luonnonkeppiä, joiden paksuus on pari senttiä. Keppien ilmaisun opetan erikseen, ennen niiden viemistä jäljelle. Varsinaista keppitreeniä Demin kanssa ei ole vielä aloitettu, mutta siihen valmentavaa nenätyöskentelyä on jo hieman harjoiteltu etsimällä leikissä käytettäviä pieniä keppejä nurmelta. Nenänkäyttöharjoituksista on hyötyä tulevaisuudessa myös esineruudussa, josta etsitään ihmisen hajuisia esineitä.

Tottelevaisuusosuudessa tarvittavia taitoja on Demille opetettu pikku hiljaa leikin lomassa heti siitä lähtien, kun se on jotain makupaloista ja leluista alkanut ymmärtää. Käskysanoja en käytä pentua kouluttaessa juuri lainkaan, vaan leikkien koira saadaan suorittamaan ikään kuin vahingossa asioita, joista tulevaisuudessa voidaan jalostaa kilpasuorituksessa vaadittavia liikkeitä. Tälläisiä leikin varjolla opetettavia juttuja ovat olleet mm. noudon alkeet, luoksetulon loppuasento (ohjaajan edessä istuminen), erilaiset hypyt matalien esteiden ylitse, mukana kulkeminen sivulla (seuraamisen alkeet), seisominen ja maahanmeno. Ruokakupilla harjoitellaan perusasentoa ja malttia. Tottelevaisuuskoulutus on siis oikeastaan pelkästään leikkimistä ja makupalojen syöttelyä – ja koirasta tosi kivaa toimintaa.

Jälki on siitä mukava laji, että harjoittelu ei vaadi välttämättä avustavia henkilöitä. Jos haaveilee kilpailemisesta on toki tarpeen ajaa mahdollisimman usein vieraiden ihmisten tekemiä jälkiä, mutta itsetehdytkin riittävät aika pitkälle. Vaikkei kilpailu-ura kiinnostaisikaan, on jälki-harrastus mukavaa nenätyötä koiralle. Toivottavasti tämän juttusarjani avulla joku innostuisi – jos ei nyt peräti kilpailemisesta – niin ainakin harrastamaan sekä koiransa että itsensä iloksi. Jos alkuunpääsy harjoittelussa tuntuu hankalalta, kannattaa hakeutua paikallisten koirakerhojen jälkiporukoihin hakemaan lisäoppia.

Kirjoitettu toukokuu 2006.

[ Sivun alkuun ] [ Takaisin Jutut-sivulle ]