Bordercollie Pitkäkarvainen collie Samojedinkoira Australiankarjakoira
  | Etusivu   | Esittely   | Yhteystiedot   | Uutiset   | Jutut   | Linkit   | Galleria   | Muistoissa   | Koirapuoti   | BLOGI   |

 

Samojediharrastajilla uskomaton uskonpuute omaan rotuunsa.

Vuonna 2009 pk-oikeudet eivät olleet käsittelyssä lainkaan eikä sen jälkeen. Pk-oikeuksien vastustajien törkykäytöksen jälkeen ketään ei innosta antaa kasvojansa tälle asialle. Ehkä taas jonain vuonna...

* *

Jotta rodulle voidaan anoa palveluskoiraoikeuksia, on rodulla oltava vähintään 5 suoritettua BH-koetta 2 vuoden sisällä anomishetkestä sekä rotujärjestön yleiskokouksen päätös kilpailuoikeuksien anomisesta.

5.4.2008 Pidettiin Riihimäellä Suomen Samojedinkoirayhdistyksen vuosikokous. Yksi käsiteltävistä aiheista oli palveluskoiraoikeuksien anominen samojedinkoirille.

Tämä oli jo neljäs kerta, kun olin mukana anomassa näitä oikeuksia. Kerran pk-oikeuksien anominen saatiin jo läpikin mutta seuraavana vuonna tämä päätös haluttiin sitten kumota. Tänä vuonna hävisimme äänestyksen 21-28, tyhjiä 2. Koko asia jo naurattaisi minua, jossei ottaisi päähän niin pirusti.

Koska raha on ollut yksi suurimmista vaikuttajista joka vuosi, ehdotin tämän vuoden puheessani perustettavaksi nelihenkistä pk-toimikuntaa, joka koordinoisi omalla alueellaan rahankeruuta esim. mätsärin muodossa ja rahoittaisi näin palveluskoiraoikeuksien kustannukset kokonaan (Palveluskoiraliiton jäsenmaksu vuosittain 550 e). Tähän toimikuntaan olin saanut jopa jo ne tekijätkin valmiiksi, mutta ei, ei kelpaa. En vaan voi tajuta, mistä tämä oikein kiikastaa.

Yhtään oikeasti järkevää syytä kukaan vastustajista ei kertonut. Vedottiin vain rotumääritelmään, jossa samojedin sanotaan olevan seura- ja rekikoira.

Sana ’palveluskoira’ tuntuu herättävän joissain ihmisissä sanoinkuvaamatonta kauhua ja pelkoa. Palveluskoira on yhtä kuin ihmisen kimppuun käyvä vartioiva sotakoira. Mitkään faktat eivät mene tajuntaan siitä, miten hienoja ja monipuolisia harrastusmahdollisuuksia pk-lajit antavat koiralle ja ihmiselle.



FIN MVA BH Arttulan Briljanttipimu Arttulan Eloisa FIN MVA BH Arttulan Briljanttipimu

© Arttulan kennel | www.arttulan.com